maanantai 26. joulukuuta 2011

Let's put a smile on that face

Jeeh, joulu! Se tuli ja meni.
Oli ihan huba jouluaatto, vaikka jouduinki kärsimään päänsärystä lähes koko päivän. Lahjojen jälkeen pelattiin pelejä ja muuten vaan seurusteltiin. <3
Sain paljon kaikkee kivoja lahjoja, en jaksa listata, hähä. 


Eikö olekin hauskaa, miten yhden ihmisen puhe-/kirjoitustapa voi muuttaa oletustasi itsestäsi ihan kokonaan? Negatiivisella tavalla.
On tämä yksi henkilö, joka saa minut epäilemään itseäni enemmän kuin kukaan tai mikään. Aivan kuin hän näkisi vain huonon puoleni ja tuomitsee minut. Oma vikani kai, kun en näytä hyvää puoltani hänelle ollenkaan. En vain enää osaa. Liian monesti on hän kävellyt ylitseni.
On vain vaikea keskustella, kun tuntuu että mitä ikinä tahansa tapahtuukin, syy on aina minun.
Jep, tällainen tapaus.
Hän saa minut ajattelemaan, että ehkä kaikki hänen sanomansa ovat totta. Ehken mä oikeesti ole hyvä ihminen, vaan tunnevammanen joka vaan satuttaa ihmisiä ympärillään. Etten ajattele ketään muita kuin itseäni. Muut ovat erimieltä, mut nämä ajatukset eivät vain lähde vaikka kuinka yritän. Ehkä kaikki kauniit sanat ja piristys yritykset... Ehkä ne kaikki on vain mun päässäni, enkä mä todellisuudessa ole ollut kuin vaan ihminen, josta ei ole mihinkään...
Hups.
Miksi negatiiviset asiat porautuu mieleen paljon voimakkaammin kuin positiiviset...?


PS.
Rakkaus on jännä asia.
Korjaan - Ihastus.
Hassu juttu se. Ei ikinä voi tietää kestääkö se vai katoaako.
Vai lähteekö ja palaakin pian takasin.

torstai 22. joulukuuta 2011

A heart so trueee

Ajattelin nyt vähän piristää tätä paikkaa joulun kunniaksi! Aion tästä eteenpäin kirjoittaa useammin ja positiivisia tekstejä koska, damn, kukaan jaksa loputtomasti angstaamista kuunnella ! \o/
Niinpä, joulu on kohta täällä! o.o Enää kaks päivää, jestas.
Kaikista parhainta on se, että koulu on ohi. Tai siis, loma alkoi. Täytyy alkaa tsemppaamaan sitte koulun alkaessa, nyt rupee menemään vähän pelleilyks tämä touhu muuten.. Ei näin |D

Hei, karkkiblogia varten voi sitten lähettää ehdotuksia, jos haluaa jotain mielipidettä jostain herkusta. Älkää syöttäkö mulle tummaa suklaata ;_; On vaan pari, joista tykkään.
Eikä niistäkään puhuta nyt täällä, vaan jostain muusta.

Oon piirrelly viimepäiviä aika hurjasti, ja olen aika ylpeä kädenjäljestäni. Pikkuhiljaa.
Edelleen on.. öö.. kaksi tekemättä!  Muttakun se yks on vaikea ;__; Ffff en ikinä osaa tehä sitä mitä pitäis XD;;

Joulunodotuksia!

maanantai 19. joulukuuta 2011

Minä

Jo pienestä asti minusta on tuntunut siltä, etten oikein kuulu mihinkään. Olin aina liian erilainen, pidin eri asioista enkä aina ymmärtänyt muiden mielenkiinnon kohteita. Jopa näin suunnilleen yhdeksän vuoden jälkeen minusta tuntuu siltikin tältä.

Pienenä minulla ei ollut paljoa ystäviä. Saman tien varrella olevat ikäiseni tytöt eivät pitäneet seurastani, ja tajuan sen vasta näin jälkeenpäin.
Yritin kovasti kuulua joukkoon. Ostin samoja leluja kuin heillä, ja yritin kovasti kuulua joukkoon.
Silti minusta tuntui, ettei se riittänyt.

Onnekseni kuitenkin, löysin ihmisen, jota ei haitannut. Hän oli elämäni kohokohta. Häntä ei haitannut, että en tiennyt asioita, että olin vähän hidas, ja ehkä vähän yksinkertainen, tai että olin vähän erilainen. Hän ymmärsi ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minusta tuntui, kuin hän todella pitäisi seurastani (nyt muistetaan kuitenkin, etten muista lapsuudestani paljoa, mutta nämä ovat niitä tuntemuksia jotka ovat mieleen jäänyt). Hän ei asunut Helsingissä, mutta hänen isovanhempansa asuivat aivan meidän talon vieressä. Aina kun ystäväni tuli, minulla oli suunnattoman hauskaa.
Teimme aina jotain uutta ja jännittävää. Jopa asiat, joita olimme aikaisemmin tehneet, olivat aina erilaisia, sillä ystävälläni oli ihailtavan monipuolinen mielikuvitus. Ajatus saa minut haikeaksi, sillä me kasvoimme erillemme.
Se tapahtui hiljalleen, mutta toisaalta liian nopeasti. Kun tajusin tilanteen, oli jo liian myöhäistä.
En kuitenkaan jäänyt yksin, koska olin myös jossain välissä onnistunut löytämään toisen ystävän, joka hyväksyi minut juuri sellaisena kuin olen.
Hän oli täysin erilainen, teimme täysin erilaisia asioita. Löysin hänet omien kiinnostuksien kohteiden kautta. Mutta hän hyväksyi minut.

Se tunne ei tosin kantanut pitkälle, sillä vaikka hänen kanssaan en ollut yksinäinen, koulussa asia oli täysin erilailla.
Siellä myös, en oikein kuulunut mihinkään. En tiennyt, mitä halusin, mikä teki "itseni löytämisestä" hankalaa. Olin myös henkisesti hukassa. Liian monta asiaa tapahtui kerralla. En uskaltanut seurata sitä, mikä tuntui oikealta, sillä itsetuntoni oli pahasti hajalla, syystä tai toisesta, ja pelkäsin ihmisten puheita ja mielipiteitä.
Tietenkin, pelkään niitä yhä. On monia asioita mitä en viitsi tehdä, koska tiedän että vihaajia tulee olemaan. Enkä usko vielä olevani tarpeeksi vahva jättääkseni ne huomioimatta.

Nyt jättääkseni turhat draamavaiheet kirjoittamatta (koska tiedän, että niitä ei uskottaisi, vaikka kertoisin. Niin suolaisen dramaattisia ne ovat, aivan kuin jostain "teiniangstin käsikirjasta" kopioitu...), voin sanoa, että olen edelleen samassa tilanteessa, kuin nuorempana. Tietenkin erilaisella mittakaavalla, sillä asiat ja ihmiset muuttuvat.
Yhä minusta tuntuu siltä, kuin en kuuluisi mihinkään.
Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta joskus tuntuu kuin en kuuluisi tänne - koko paikkaan. Olen usein yksinäinen ihmisten seurassa.
Yhden asian kuitenkin olen oppinut vuosien varrella; olen oppinut löytämään ihmisiä, jotka oikeasti nauttivat seurastani, ja minä nautin heidän seurastaan. Vain minä voin auttaa itseäni löytämään sen jonkin, mutta tuki on aina arvostettua.
Ja ehkä jonain päivänä minun ei tarvitse olla yksinäinen ihmisten joukossa.
Hankalia asioita pyörii päässäni, liian paljon.
Miksei voi olla katkaisijaa, jolla ilkeät ja pahat ajatukset saa hiljaisiksi?

torstai 3. marraskuuta 2011

No nyt ei mene hyvin...

Augh, Ihan kamalaa...
Hirveästi koulutöitä tekemättä, jotka pitäisi saada huomenna valmiiksi. Ja huomenna on koe.
Se ei tosin ollut aihe mistä tulin tänne kirjoittamaan, joten . . .

Se on outoa, miten on vaikea nukkua vaikka väsyttäisi. Saatan olla aivan naatti mutta silti pyöriä sängyssä tunnin verran ennenkuin nukahdan.
Ja sekin, että pystyn syödä päivässä kerran tai kaksi kunnolla, ennenku tulee huono olo.
Että tällästä...

Huomenna olisikin tarkoitus lähteä Hämeenlinnaan. En malta odottaa, siitä tulee niin kivaaaa !!1
No eipä minulla tässä muuta....

lauantai 29. lokakuuta 2011

Ihottumaa ja jotain uutta

Kävin äitin kanssa tänäaamuna Dextran vastaanotolla huulien ihottuman takia. Huulieni törppöily alkoi normaalilla rohtumisella, mitä minulle tulee aina silloin tällöin talvisiin. Sitten kävi niin, että huuleni alkoivat kutista ja punertua suun ympäriltäkin. Se näytti ihottumalta, ja se oli minusta outoa koska huulien rohtuminen ei ole ikinä mennyt näin pitkälle...
Kuivuus levisi silmäluomeenkin, ja (muutenkin heikko) itsetuntoni rupesi kärsimään.
Niinpä tänään kävimme, ja sain kolmea eri lääkettä mukaan. Kaksi voidetta ja antibioottia. Voidetta huuliin ja silmille + antibioottia helpottamaan huulia muutenkin. Kumpa nyt auttaisi, ei tätä millään kestä.

Teini-ikään kuuluva ahdistus on muuten ehkä idioottimaisin keksintö mitä on. Ei tästä uskalla edes kertoa kenellekään...
Olen selvinnyt hyvin itsekseni myös, mutta on vain niin turhauttavaa, kun heti kun saa jalat alleen, joku tulee ja kamppaa. Tietämättään, kai.
Toivonmukaan.
En halua olla se joka tekee näin. Siksi yleensä pidän suuni kiinni ja puhun vasta, kun olen varma että jotakuta kiinnostaa eikä ole vain että "aijaa" tai "jaa" tai, mikä pahin "ei kiinnosta". Se on aika kova pala kuulla tuo, tilanteesta huolimatta.
Mutta joka kerta nousen takaisin jaloilleni, se on varma.


Olen muuten ruvennut lukemaan uutta mangaa, Nabari No Ou:ta. Hämmentävästä alusta huolimatta se on aika mielenkiintoinen. Olen lukenut kaksi ensimmäistä osaa ja katsonut seitsemän jaksoa. Ihan suositeltavissa oleva. Itse pidän mangasta enemmän, mutta anime on toteutettu hyvin myös. Taistelukohtaukset on hienosti hoidettu, liikkuvat sulavasti eivätkä ns. tökkivästi... Jännittävää.
Voisin jatkaa kyseisen sarjan lukemista, kun tässä kerrankin on aikaa sellaiselle. Viikonloppu<3


En ole vielä ehtinyt löytää omaa lempihahmoa (johon takerrun kuin koala puuhun), koska kaikissa hahmoissa on mielenkiintoiset puolensa.
Ihan hyvää vaihtelua sinänsä, kun on reilu vuoden jo pokemonia fanittanut. Fanitushan ei ole kadonnut, pokemon on kokonaisuutena minulle edelleen läheinen, mutta ajattelin kokeilla jotain uutta välillä :3

Morjens~!

tiistai 11. lokakuuta 2011

I'm on a boat!

Augh, huuleni ovat ihan kamalan näköiset... Maanantai aamuna huuliani kutitti ja raavin, tajuamatta että siitä saattaisi jäädä jotain jälkiä... .___. Olen maanantaista asti rasvannut pitkin päivää kuin hullu, mutta huulien kunto ei muuttunut yhtään... Päinvastoin.
Olenkin siis inhottavassa tilanteessa, koska tänään 18:30 lähtee paatti Helsingistä, jossa minä olen 22 tunnin risteilyllä... med huulet jotka näyttää kuin joku olisi imutellut ne rumaksi. Oon aina halunnu tällasen tilanteen, sanoi herra sarkasmi... Mutta laivalla tulee olemaan kivaa, siitä voin olla varma. En ole ollut risteilyllä ikuisuuksiin. Äiti aikoo pistää mut laulamaan karaokea.... XD Jos nyt uskaltaisi :U Laiva jää Tallinnaan pariksi tunniksi ja sen ajan käytämme shoppailuun ~. Pistän ehkä kuvaa sitten siitä, mitä tuli ostettua!


Ja sitten muuta asiaa..
Olen ruvennut tosissani miettimään tätä herkkublogi ideaa, ja taidan tosiaan toteuttaa sen, ihan oikeesti! :DD Heti kun jaksan. Täytyy vielä miettiä mitä kaikkea siihen tulee mukaan mutta kyllä se tästä!
Nyt lähden pakkaamaan laivamatkaa varten. Heippatihei!

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Blogilleni aihe

Ei oo Greenin synttärit vielä muttah... Siinä on kakku!
Hei tuli tänään muuten mieleen, että voisin tehdä blogin missä arvostelen erilaisia herkkuja :DDD Eikö olis hyvä idea, sillä herkkupeppuilen niin usein? Lukijat voisivat ehdottaa reseptejä/herkkuja kaupoista ja/tai minä itse teen herkkuyhdistelmiä ja sitten arvostelen makuja enemmän tai vähemmän tosissani. Minusta se olisi aika hyvä idea, vaikka olenkin aika nirso kaikesta (sillä kaikki herkuthan eivät kelpaa, niiden täytyy olla oikeasti hyviä!!). Voisin myös tehdä jotain karkkijäätelöpullayhdistelmiä ja kertoa mitä kannattaa syödä minkälaisessa karkkihimossa jos ei tyydy tylsään karkkipusiin ja suklaalevyyn. Ja sitten lopuksi antaa laihdutusvinkkejä........ Hehheh.
Mutta jos tyyliin keksisin tämmöisen ja päivittäisin kerran viikossa perjantaisin tai jotain.... Minusta tää olis hyvä idea. Onko kukaan tukemassa ehdotustani? :DDDd Jättäkäämme tämän hautumaan. ~<3



No samapa tuo. Pian on CosplayGaala (23.10)!! Wohoo. Näen siellä hyvää kaveria (ja ehkä jotain muitakin kavereita, en tiedä. Toivottavasti). Jos et tiedä kyseistä tapahtumaa ja kiinnostaa tietää, tässä on linkki CosplayGaalan sivuille
Ei siellä näytä paljoa olevan, mutta tuleepahan nyt käytyä (jeps, ensimmäinen gaalani !). Siellä siis Tiinan kanssa Sugar Sugar Rune-cosseissa. Saa nähdä mitä tästäkin tulee. Toivottavasti vaan kaikkea hyvää!


Sitten vähän synkempään...
Musta tuntuu että multa kerjätään jonkinsortin pelastusta. Aivan kuin muhun tarrattaisiin kiinni, vedettäis pinnan alle eikä päästetä pois, tehdään ihan mitä vain, että mä pystyisin antamaan jotain mitä kukaan muu ei. Niinku kaikki vaatis jotain, enkä oikeen tiiä mitä pitäis tehdä. Toisaalta musta vaan tuntuu tältä, mut sitten en taas tiedä onko se totta... 

Tältäkö se tuntuu kun joku luottaa suhun ja pyytää mahdottomia. Teenkö väärin jos en pysty siihen, mihin ei kukaan muukaan?
Toivottavasti en.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Hohhoijaa...

1.10. Olin aikeissa kirjoittaa paljon aikaisemmin, mutta taas on tämä väsymys iskenyt, ja nyt syy taisi vihdoinkin selvitä; perjantaina minulle iski kuume. :U 37.7 on ollut korkein lämpöaste tänään lauantaina, eli jäi linnanmäkireissu välistä... Yskä, räkä ja laiskottelu on vallanut elämäni enkä pääse tästä eroon. Kumpa huomiseksi vaan antais periksi, kun sillon on viimeinen mahdollisuus käydä linnanmäellä. XD No, olis jotenkin täysin mun tuuria jos en pääsiskään.

 Aih, olen vain koko päivän maannut/istunut sohvalla, joten paikat on perhanan kipeät. Selkä, lonkat ja polvet. Saattaa tosin kuumekkin vihloa, kun pienikin kuume tuntuu olevan hirveän voimakas.
Äiti ehdotti, jos alottaisin syyslomani jo viikkoa aikaisemmin, jossei nuha anna periksi. Tultiin tosin siihen lopputulokseen, että viikko on pakko kahlata läpi buranan voimalla, koska meillä on kokeita koulussa....Huoh.
2.10.
Haa, onni kääntyi sittenkin!
Varmaan teen vielä erillisen blogimerkinnän tästä linnanmäki-jutusta, jos vaan millään jaksan. :DD Anteeksi vähän sekava merkintä.....Tän kirjoittaminen oli aika lagista. Ja kyllä, huomasitte oikein; käytin kaksi päivää tämän pirun kirjoittamiseen. XD Okei, taidan lopettaa vielä kun voin, ettei nämä kirjotukset mene yhtään kummallisimmiksi
/Kuumesekoilut???

tiistai 27. syyskuuta 2011

Runoja, runoja ja runoja



Pahoitteluni tästä parin päivän tauosta, oon ollut väsyneempi kuin aikoihin. En tiedä mikä muhun on iskenyt, mutta äiti sanoo että se johtuu siitä että vietän liikaa aikaa koneella :D Se on varmaan aika totta...
No, yökylävierailu meni aika mukavasti, ja aika lennähti kuin siivillä. "Pieni" migreenihedarikaan ei paljoa menoa haitannut...Eikä se leffa todellakaan ollut mikään kummoinen :DD vähän ahdistava, mutta väsyneenä + päänsärkyisenä en jotenkaan osannut eläytyä tilanteeseen, jossa naista jahtaa limainen ja ällöittävä alien. Nams.

Samana päivänä lähdin iskän kyydillä kohti Jyväskylää, Hämeenlinnan kautta. Hämeenlinnassa käytiin kattomassa iskälle uutta erikoistyökoiraa, muttei tainnut napata vieläkään. Se ei saa olla liian suuri, eikä liian vanha. Näin mä ymmärsin. Paljon kaikkea hauskaa tapahtui matkalla, mutta mökillä oli taas yhtä hauskaa. Viihdyn siellä. Se on kotoisa ja pieni (ja kun tarkoitan pieni, niin se on pieni) mökki, jossa on juuri sopivasti kaikkea. Ja se, että yöllä kädelläni kävelikin hämähäkki (hyi hele....), ei paljoa haitannut. Automatkat on kivoja myös. Sinne, ja takaisin. Jotenkin vain aina masentaa ajaa takaisin kotiin... Olisi kiva viettää aikaa pidempäänkin siellä. Kirjaa lukiessa aika vierähtää nopeestikkin.


 Pakko sitä on silti arkeen palata joskus.

Ette varmaankaan tiedä tätä, mutta vaikeimpina hetkinäni harrastelen runoilua tunnepäiväkirjan ohella. Jep, näin on. Koen runoilun tietyllä tavalla vapauttavaksi ja kauniiksi (vaikken itse osaakaan kauniisti runoilla) tavaksi ilmaista itseään, tunteitaan ja ajatuksiaan. 

 Tässä pientä esimerkkiä yhdestä runosta minkä vääsäsin jonkin aikaa sitten.
" Ei sanat tule,

Sanat ei tottele,

Tunteita ei voi kuvata

Liian levotonta, liian turhautunutta, liian pelokasta.

Pelkään yrittää.

Ei kynä tanssi paperilla

Yhtä luonnollisesti kuin sen pitäisi

Sanat ei pelasta,

Ei tänään. "
Hehe... Ei mikään ihmeellinen, mutta itte pidän tuosta.

Pidän myös aikasemmin mainitsemaani "tunnepäiväkirjaa", kun tuntuu ettei ole muuta mihin purkaa kaikki. Hävettää myöntää, mutta en edes lähimmille ystävilleni kehtaa aina kertoa mikä minulla on, koska asia on aina niin mitätön josta itse teen suuren. Niinpä purkaan kaiken paperille. :D Se on aika kätevä tapa...

 Toisinaan koen myös tänne kirjoittamisen vääräksi, koska annan itsestäni liikaa esille... En tiedä mikä minua vaivaa näiden ajatusten kanssa. Miksi en uskalla kertoa tunteistani?  Mitä minä pelkään? Ei ole edes mitään pelottavaa.
Joo, ja sitten mennään psykologille - puhumaan matematiikasta. Missä kohti menee väärin? No ei kyllä ainaakan tässä...

Hups sori, tuli taas aika pirteä blogimerkintä. Pahoittelut... >__<'

perjantai 23. syyskuuta 2011

Herkkupeppuilu on vakava tauti

Huhhuh... Tästä päivästä ei oikeen ookaan hirveesti kerrottavaa. Oon vaan niin helpottunu että on viimeinkin perjantai. Tuskin pelastun väsymykseltä tänäkään viikonloppuna, mutta saapahan nukkua pitkään.

En malta odottaa syyslomaa. Tai, no. En tiedä vielä onko siinä mitään odotettavaa, mitään ei ole vielä päätetty. Jos käy hyvä tuuri, lähdetään äitin kanssa syyslomalla jonnekin lämpimään paikkaan pariksi päiväksi<3 Loma jossain lämpimässä todellakin kuulostaa aika houkuttelevalta, varsinkin kun niin harvoin ikinä missään ulkomailla käyn.
Matkustamisessa kamalinta on aina lentokone. Olen vainoharhainen ja pelkään sen tippuvan, varsinkin kun viimeaikoina on niin paljon ollut kaikenlaista. Mulle on kyllä sanottu, etten saisi ajatella asiaa niin vakavasti koska tosi harvoin sattuu mitään lentokonetapaturmia. No mutta koitappa sanoa sosiaalisia tilanteita pelkäävälle ihmiselle että "keskustelua se vain on, ei mitään sen kummempaa". 

 Kirjottelen puhtaasta tylsyydestäni, sillä oottelenn ystävää saapuvaksi meille. En tiedä mihin aikoihin tää on tulossa, mutta toivottavasti ihan tän päivän aikana... :D Saadaan olla kahdestaan kotona, sillä iskä meni töihin ja äiti lähtee mökille. Tosiaan varmaan katsotaan jotain muka pelottavia alien-leffoja (ja loppujenlopuksi vain nauretaan miten typerältä elokuvat näyttää). Toivottavasti tää kaveri saapuu pian, koska mulla on kamala (herkku)nälkä. No okei, kumpaakin. Tekee mieli kaikkea mahdollista makeaa, mitä vaan löytyy. Kuivakakuista jäätelöön. Irtokarkit ja suklaat ja sipsit aaaa.. Mutta yleensä käy niin, että sitten kun herkkuja on saatavilla niin tulee helposti huono olo.. Damn! No mutta luultavasti ostetaan jotain ihan syömistä kanssa...
Ei ole kivaa kun kokoajan tekee mieli kaikkea epäterveellistä... Mitä olenkaan mennyt tekemään :DDDd 


Noh, katsotaan millon pääsen kirjottelemaan lisää. Heippatihei.

torstai 22. syyskuuta 2011

Ei taas ihanniiku elokuvissa

Vihaan aloittaa päivän riidalla (yksipuoleisesti, mulla on tapana vaan kuunnella kuinka mulle huudetaan, en osaa tapella), varsinkin jos syy on minun. Asiaa jää miettimään koko päiväksi ja tiedät että riidasta on tyhmä kertoa kellekään, koska oma vikahan se oli. 

Joskus mietin miten minusta tuli sellainen kuin nyt olen, ja miksi minä olen? Miten asiat olisivat jos minä en olisi minä vaan joku täysin muu? Olisinko yhtä onnellinen ja yhtä surullinen? Olisiko kaikki yhtä hyvin vai huonosti? Eläisinkö jonkun muun tilalla, ja tuntisin nykyisen itseni? Jos näin, voisin ehkä ymmärtää itseäni paremmin. Välillä nimittäin mietin miten kehtaan olla se joka olen. Tuntuu, etten osaa tehdä oikeita päätöksiä enkä mitään muutakaan oikein. Sanon, tulkitsen tilanteita ja henkilöitä väärin ja saan kärsiä siitä.

Jokaiselle on varmaan tuttu tunne jossa tuntuu, että joku puristaa rintakehässäsi pimeää myttyä, eikä päästä pois. Kun tuntuu, ettei saa edes hengitettyä kunnolla, niin pahalta tuntuu. Kun voisi tehdä ihan mitä vain että saisi sen pois. Henkinen kipu turruttaa, ja tuntuu kuin mikään ei voisi sattua enempää. Silloin ihmiset yleensä tekevät jotain pientä itselleen, aivan kuin varmistaakseen että kipua tuntee ja on elossa. Mutta sen ei pitäisi mennä niin.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Tahtojen taisto

Tiedättekö sen tilanteen kun onnistuminen  on ollut taattu ja epäonnistuminen mahdotonta, kunnes huomaatte että asia on ollut alusta asti aivan päinvastoin? Onnistuminen on mahdotonta ja epäonnistuminen taattu. Jep? Sitä minäkin. Pistää ketuttamaan, eikö totta?

Jokainen on varmaan joskus oman pienen mielensä sisällä taistellut oman itsensä kanssa jostain asiasta. Yleensä kyse on uskaltamisesta tai riskin ottamisesta
. Dialogin voisi kuvitella menevän jotenkin näin:
"No emmä viitti... Mut kuitenkin... Jos mä nyt... En sentää..Eiku jos voisin...No en...Mut jos mä tekisin sen niin silloin sitä ja tätä...Mut entäs jos onkin että näin ja noin.." Kuulostaako tutulta? Sitä minäki. Ihmiset taitaa tehdä sitä enemmän tai vähemmän koko ajan, vaikkei siihen taida huomiota kiinnittää.


 Tänään oli aikalailla normi päivä, taas. Mitään ihmeellistä ei oikein ehtinyt tapahtua, kun heti ruokailun jälkeen koulussa lähdettiin Glorialle, jossa oli joku epämääräinen tanssiesitys. Öh, mitä siitä esityksestä nyt voisi sanoa? Välillä ihan hirvitti, välillä ei oikein tienny mitä ajatella ja välillä... No se oli aika huvittavaa :DDDd Oli hymy herkässä koko esityksen. Lavalla tapahtu niin paljon kaikkea, että välillä ehti vaan mielessään todeta että "oho tuollakin suunnassa tapahtuu". Useimmiten jäin seuraamaan sitä aikuisten miesten ..tanssahtelevaa tappelua ja välillä sitä miten ne naiset siellä riehuu.
Kun tanssijat lopussa kertoivat, miten olivat päätyneet tanssimaan, rupesin miettimään taas omaa tulevaisuuttani. Saanko minäkin joskus kertoa yleisölle miten päädyin uralleni,  vai työskentelenkö yksin tunkkaisessa huoneessa? Jotenkaan en osaa kuvitella itseäni työelämässä. Koulu on minulle arkea, se on jotain mitä on (lähes) aina tehty. Aamulla ylös ja kouluun säästä riippumatta. Ajatus siitä että pitäisi aikuistua, tienata oma elantonsa, tehdä töitä kuulostaa niin... vieraalta ja pelottavalta. Uudelta.



Niin useaan otteeseen vannotan itselleni, että "tänään sen teen!" tai "huomenna varmasti" ja silti jotain aina tapahtuu, mikä imee kaiken jaksamisen ja päädyn vain istumaan tähän toimettomana. En ole addiktoitunut nettiin, vaan ihmisiin yhteyden toisessa päässä. Joskus ne vaan menee omien tekemisten edelle.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Se tunne...

Jokanen varmaan pystyy samaistumaan tilanteeseen jossa olet halukas kertomaan jollekin jotain, mutta toista ei voisi vähempää kiinnostaa asiasi ja alkaakin selittää omaansa? No, minulle tämä on aikalailla arkipäivää. Harvoin jaksan aloittaa asiaani uudestaan ja kertoa jokatapauksessa, koska en halua saada vastausta "aijaa, aha" tai jotain muuta vastaavaa. Taidan olla itsekäs halutessani pientä huomiota ja kiinnostusta yst-, kavereiltani. Sitä odotellessa.

Päiväni oli tänään itseasiassa aika leppoisa. Sain nukkua noin tunnin pidempään ja todellakin tarvitsin sitä. Ja kaiken kukkuraksi koulupäivä oli jopa lyhyt. Koulupäivän jälkeen lähdin koulusta suoraan kaupungille kaveria tapaakseni. Pienten ostoskierrosten jälkeen (minulla ei ollut rahaa, tosin...) oli mäkkiruuan aika ja suurin osa ajasta menikin sitä syöden. On se aika herkkua, niin epämääräistä mömmöä kuin se onkin.
Kotiin tultuani no, istuuduin tähän ja rupesin kirjoittamaan. Mitään suurta tarinaa ei siis tästä päivästä saanut, mutta jonkinlaisen ainakin. Huomista odotellessa, jes.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Nyt bileet pystyyn!

Jes, ensimmäinen teksti. En uskonut pääseväni näin pitkälle.
 No, tässä sitä silti ollaan, kaikesta huolimatta. Yllätys? Toivottavasti ette yllättyneet liikaa.

Kuitenkin. En ole vielä oikein varma mistä kirjoitan, mitä kirjoitan ja kuinka paljon. Ajattelin, että tarvitsen vain paikan, jossa saan puhua suuni puhtaaksi, mielen tyhjäksi ja niin päin pois. Kaikkien ihmisten nimet vaihdan, mikäli sikäli mainitsen niitä ollenkaan. Tekstin laadusta en menisi sanomaan yhtään mitään, sillä se saattaa vaihdella. Väsyneenä/hysteerisenä saatan kirjoitella vähän ympäripyöreästi kaiken kun taas normaalissa/vihaisessa (joo tiedän, vastakohdat toisilleen oikein) mielentilassa saattaa tulla tarkkaa ja pitkääkin tekstiä. Kaikilla näillä mielialoilla on kuitenkin joku yhteys, ja kuten huomaat olemme siinä pisteessä ettei millään aikaisemmin kirjoittamallani selityksellä ole mitään merkitystä. Siinäpä teille aivopähkinä.

Näin heti kättelyssä voisin sanoa, että täällä käsittelen aika paljon "hankalia" tilanteita ystävyyssuhteissa, ja koitan ymmärtää mikä minusta tekee pahan ihmisen (jos tekee). Myös muutama lausahdus Pokémonista on odotettavissa, kuin myös anime/manga harrastuksestani. Teidän onneksenne tämä viimeisin mainittu on suurimmalta osalta jäissä, sillä olen hurjan laiska. Olen myös parantumaton poikarakkauden ystävä, joten jos ette siihen täällä törmää, olette hurjan onnekkaita. Nyt on siis aikasi juosta karkuun tai tulla lähemmäs. Täällä on hedelmäkakkuja.

Hae tästä blogista